Miklun mielessä jo maalaaminen HJK:lle

Tiistaina puoliltapäivin saatiin kuulla syksyn ehdottomasti suurin ja mielenkiintoisin sopimusuutinen, kun Mikael Forssell, 31, asteli lehdistön eteen Sonera Stadiumin uumenissa. Hän allekirjoitti kasvattajaseuransa kanssa kahden vuoden pituisen pelaajasopimuksen.

Ensi kaudella Forssell nähdään HJK:n sinivalkoraitaisessa pelipaidassa 14 vuoden tauon jälkeen.

– Mieletön fiilis, Miklu tiivistää.

Hän harjoitteli HJK:n kanssa jo kesällä pitkään ja kuntoutti itseään toukokuisen polvioperaation jälkeen ahkerasti. Kesän mittaan ajatus HJK:hon palaamisesta kypsyi mielessä.

– Ulkomaat olivat olleet minulle oikeastaan aina automaattisesti ajatuksissa, mutta kesän aikana mieleen hiipi ajatus, että HJK on myös erinomainen vaihtoehto. Joukkueessa oli todella hyvä tekemisen meininki, harjoitukset ja kaikki muut joukkueen ympärillä olevat puitteet olivat erinomaiset. Minulle tuli todella paljon sopimustarjouksia ympäri Eurooppaa, mutta suunnilleen samaan aikaan minulle ja seuran johdolle tuli mieleen ajatuksia paluusta HJK:hon.
  • Ja edelleen: erittäin suuri kiitos Antille, että sain harjoitella joukkueen kanssa kesän.
Kesä Suomessa tuntui kaikin puolin hyvältä.
  • Nautin joka päivä kun astuin HJK:n koppiin treeneihin. Myös se, että saan asua omassa kodissa kotikaupungissani, kävellä vanhempien luokse ja nähdä perhettä ja ystäviä, tuntuu 14 vuoden jälkeen mukavalta.
Miklun alkuperäinen tavoite oli päästä toukokuisen polvioperaation jälkeen takaisin huippukuntoon kesän aikana, ja se toteutui suunnitellusti.
  • Olen ollut jo reilumman aikaa täydessä kunnossa. Olen pystynyt harjoittelemaan täysillä jokaisen treenin. Paikat ovat myös tottuneet nopeasti tekonurmialustalla harjoitteluun. Se on kuitenkin minulle ollut tuntemattomampi pelialusta pitkään, mutta nyt sen kanssa ei ole enää ongelmia.
Miklu saapuu vahvistamaan HJK:ta erittäin mielenkiintoisessa tilanteessa. Takana on neljä mestaruuskautta, ja joista viimeisin päättyi vasta muutama päivä sitten. Sen lisäksi joukkueen vetovastuu siirtyy Antti Muuriselta Sixten Boströmille ensi vuonna.
  • Antti teki fantastista työtä seurassa ja lähtee mestarina. Nyt kun katsoo eteenpäin ja sitä, mitä uudet kuviot tuovat mukanaan, niin ensisijainen tavoite varmasti on koko joukkueelle mestaruuden uusiminen jälleen. Toinen tärkeä asia ovat europelit. Mestareiden liigassa ja Eurooppa-liigassa menestyminen ovat jokaisen pelaajan unelmissa. Europeleissä lohkovaiheeseen pääseminen on tietenkin kova tavoite, mutta kun tähtäin on korkealla niin se pitää myös jokapäiväisen tekemisen tason korkealla.
Hyökkääjä itse lähtee innoissaan mutta nöyränä uuteen haasteeseen.
  • Minulle lähtökohta on aina ollut se, että jokaisen pelaajan pitää ansaita peliaikansa jokapäiväisessä tekemisessä. Tulen uuteen, rakentuvaan joukkueeseen haastajana, kuten kaikki muutkin nyt kun valmentaja ja haasteet ovat uudet. Pitkä talvitreenaaminen on mahdollisuus näyttää. Henkilökohtaisesti minulle tärkeä tavoite on Suomen mestaruus.
Miklu oli jo nuorena poikana HJK:n mukana kaudella 1997 kun joukkue voitti mestaruuden, jonka kautta joukkue seuraavana vuonna selvisi Mestareiden liigaan. Silloin peliaika jäi kuitenkin yhteen otteluun, mutta yksi merkkipaalu, liigadebyytti, kuitenkin tuli. 

Seuraavalla kaudella peliaikaa tuli enemmän ja samoin myös uran ensimmäinen liigamaali. Kauden päätteeksi hän siirtyi Englannin Valioliigan Chelseaan, ja sen jälkeen ura on kiertänyt Euroopassa Englannin Crystal Palacen ja Birminghamin lisäksi Saksassa Mönchengladbachissa ja Hannoverissa. Viimeisimpänä Miklu pelasi Englannin Leedsissä.

31-vuotiaalla hyökkääjällä on vielä lukuisia pelivuosia edessään. Miklu haluaa kuitenkin edetä päivä ja peli kerrallaan. Hän haluaa muistuttaa, että tällä hetkellä hän on täysin omistautunut HJK:lle.
  • Se on tärkeä asia, että kaikki ajatukseni ovat nyt HJK:ssa ja ensi kaudessa. Sopimuskin on siksi täysin normaali, ilman mitään siirtopykäliä tai muita.
Hän tuskin malttaa odottaa tulevaa kautta kotimaassa.
  • Sitä odotan eniten, että pääsisin tekemään uran toisen Veikkausliigamaalin ja huudattamaan Sonera Stadiumin kotiyleisöä. Kuusi kuukautta tässä tehdään kovaa duunia sen eteen.
HJK:n kotiyleisöstä hyökkääjällä onkin pelkästään hyvää sanottavaa.
  • Klubilla oli paljon faneja jo 14 vuotta sitten, mutta nyt he ovat tuoneet kansainvälisen tasoista kannattajakulttuuria Helsinkiin. He ovat olleet todella näkyvästi joukkueen tukena. Toivottavasti sama jatkuu, pelaajille he ovat erittäin tärkeä tuki.