Otteluraportti: HJK – FC Lahti 0-0 (0-0)

Ei ratkaisua puoleen eikä toiseen. Keskiviikon HJK – FC Lahti -kärkikamppailu Sonera Stadiumilla päättyi 0-0 -tasapeliin molempien joukkueiden tarkan puolustamisen viedessä terän hyökkäyspeliltä. Ottelun parhaat maalipaikat syntyivät ensimmäisellä puoliajalla nopeiden hyökkäysten purressa niin Lahden kuin Klubinkin päässä, mutta viimeistely oli molemmin puolin heikkoa eivätkä maalivahdit joutuneet venymään paraatipelastuksiin säilyttääkseen pyöreät nollat tulostaululla. HJK:n kaula sarjan kärjessä kutistui, kun kaksi ottelua vähemmän pelannut SJK nappasi voiton ja kiilasi Lahden ohi toiseksi 10 pisteen päähän Klubista.

HJK loi parhaat tilaisuutensa jo ottelun alussa. Ensin Mac Kandji kokeili lahtelaisten maalivahti Henrik Moisanderin keskittymistä ovelalla kantapääkikalla, sitten Robin Lod ja Demba Savage yrittivät takoa pallon maaliin laukauksilla rangaistusalueen rajalta, mutta tulokset jäivät laihoiksi. Lahti loihti ensimmäisen todellisen paikkansa puoliskon puolivälissä, kun matala keskitys oikealta laidalta pomppi maalin edustalla Matti Klingalle, mutta tämän viimeistely epäonnistui. Teemu Tainio yritti niitata johto-osuman sivuvaparista, mutta syöksypusku ei suuntautunut kohti maalia ja hetkeä myöhemmin Mika Väyryselle pelattiin laukaisupaikka rangaistusalueen kulmalle, mutta veto lensi taivaan tuuliin. Parhaan paikan rakensi kuitenkin FC Lahti juuri ennen taukovihellystä. Klubin puolustus sahattiin hajalle hyvällä ristipallolla ja keskityksellä ensimmäisestä kosketuksesta, ja vain Veli Lammen upea syöksy esti Rafaelia siirtämästä pelivälinettä avoimena ammottaneeseen maaliin.

Toisella puoliajalla väsyneen oloiset joukkueet eivät juurikaan kyenneet puhkomaan toistensa puolustusmuureja. Klubi haki uutta energiaa penkiltä, mutta Oussou Konan ja Mikael Forssell eivät kyenneet sisääntuloillaan kääntämään ottelua HJK:n eduksi. Kesken Klubin painostuksen lahtelaiset onnistuivat pelaamaan pitkän pystysyötön HJK:n puolustuksen selustaan ja Loorents Hertsi oli karata läpiajoon, mutta Gideon Baah ehti väliin viime hetkellä ja esti avopaikan. HJK painoi peliä Lahden päätyyn lopussa, murtautumiset maalipaikkoihin jäivät vähiin. Tunteet kuumenivat Savagen ja maalivahti Moisanderin välillä ottelun lopussa kovan maalineduskamppailun jälkeen, mutta tilanteesta selvittiin varoituksilla molemmille miehille.

Klubin kärkikamppailut jatkuvat sunnuntaina 6.7. Kuopiossa, jossa vastaan asettuu sarjan neljäntenä majaileva KuPS. Sen jälkeen alkaa valmistautuminen Klubin härkäviikkoon, jonka aikana vastaan asettuvat Mestarien liigan toisen karsintakierroksen otteluissa FK Rabotnicki ja kotimaan sarjassa voittoputkessa oleva, taulukossa jo toiseksi kavunnut SJK.

 

HJK – FC Lahti   0-0

HJK: Tørnes; Lampi, Heikkilä, Heikkinen, Baah; Väyrynen, Tainio; Mannström (59. Konan), Lod, Savage; Kandji (73. Forssell).

Vaihdossa: Eriksson, Moren, Lassas, Grönroos.

Muuta: 13. peräkkäinen tappioton ottelu Veikkausliigassa (14 kaikissa kilpailuissa)