Otteluraportti: HJK – PS Kemi 2-0

Torstaina Liettulaisen Atlantasin kanssa Eurooppa-liigan karsinnoissa tasapelin pelannut HJK lähti Veikkausliigan kamppailuun PS Kemiä vastaan hieman uusitulla kokoonpanolla.

Näytönpaikat avauskokoonpanossa saivat muun muassa Aapo Halme, Sebastian Dählström, sekä maalivahti Markus Uusitalo.

Ottelu oli täysin Klubin hallinnassa alusta loppuun. Paremmalla viimeistelyllä lukemat olisivat voineet olla nyt nähtyä huomattavasti suuremmat.

Ottelun alku oli todella dramaattinen, kun HJK:n Alfredo Morelos törmäsi PS Kemin maalivahti Mikko Vilmusen kanssa vain noin kolmen minuutin jälkeen. Vilmunen tuupertui iskun voimasta nurmen pintaan elottomana, mutta hoidon jälkeen hän kykeni kävelemään omilla jaloillaan vaihtoon. Vilmusen korvasi maalilla Juhani Pennanen.

Klubi sai luotua vahvaa painetta heti ottelun alusta alkaen. Erityisesti Odu, Nikolai Alho ja torstaina lepovuorossa ollut Atom aiheuttivat jatkuvaa vaaraa vieraiden päädyssä.

Lähimmäksi maalia pääsi keskikentän Medo, jonka volleyn Pennanen sai nyrkkeiltyä yläriman kautta maalin yli.

Maalipuut pelastivat Kemin vielä kahdesti ensimmäisellä jaksolla, kun Odun laukaus kolahti ylärimaan 40 minuutin kohdalla ja Morelosin viimeistely osui lisäajalla tolppaan.

Isäntien jatkuvasta paineesta huolimatta tauolle poistuttiin 0-0 tilanteessa.

Toinen puoliaika jatkui siitä mihin ensimmäinen jäi. Klubin kova raadanta palkittiin, kun toista puolikasta oli kulunut kymmenen minuuttia.

Atom antoi päätyviivan tuntumasta erinomaisen syötön rangaistusalueen sisälle leikanneelle Odulle. Nigerialais-laiturin kauden viides osuma syntyi tarkalla viimeistelyllä, kun pallo kimposi takatolpan kautta verkon perukoille.

Kauan odotettu Anthony Annanin debyytti nähtiin toisella puoliajalla, kun kotiyleisön suosikki korvasi Medon keskikentällä.

85 minuutin kohdalla Alho tuplasi Klubin johdon. Nopea vastahyökkäys huipentui Alhon unelmavetoon, joka sujahti aivan maalin ylänurkkaan, sinetöiden loppulukemiksi 2-0.

Päävalmentaja Lehkosuo oli tyytyväinen joukkueen ehjään 90-minuuttiseen.

– Kymppiplussa pelaajille. Europelien välissä elettiin tänään täysin vain tässä hetkessä ja Veikkausliigapelissä. Alusta asti oltiin täysillä mukana. Meillä on kaikki pelaajat terveinä , Onovoa lukuunottamatta, ja kilpailu pelipaikoista kova. Tänään kentälle päässeet pelasivat todella vakuuttavasti.

HJK jatkaa voiton myötä Veikkausliigan kärjessä IFK Mariehamnin kanssa tasapisteissä.

HJK – PS Kemi 2-0 (0-0)

Maalit: 55′ Odu, 86′ Alho