Rantala: ”Itseluottamus korkealla”
HJK matkaa sunnuntaina Turkuun taistelemaan pisteistä FC Interin vieraana. Turkulainen toissakauden mestari on pelannut tähän asti alavireisesti, ja sarjataulukossakin sija on vasta kymmenes.
– Nyt jos koskaan uskon, että sarjataulukko valehtelee vastustajan tasosta. Inter on vahva joukkue. He pyrkivät pelaamaan ja hallitsemaan palloa. Heidän sijoituksensa taulukossa ei kerro koko totuutta, Rantala sanoo.
Rantala näkee, että paras tapa hyydyttää Interin peli on ottaa pallo hallintaan. HJK onkin viime otteluissa esittänyt iloista ja energista syöttöpeliä, jonka avulla vastustajat on jätetty aseettomiksi.
Tuudittautumiseen ei silti ole varaa. Vaikka alla on neljän ottelun tappioton putki Veikkausliigassa, sekä viime keskiviikkona varmistunut Suomen cupin finaalipaikka, ei voitot ja pisteet tule automaattisesti.
– Olemme pelanneet hyvin ja ottaneet voittoja siksi, että olemme tehneet paljon töitä niiden eteen. Hyvät esitykset ovat kyllä ruokkineet itseluottamusta, joka on näkynyt kaikessa tekemisessä. Joukkuehenki on hyvä ja kilpailu pelipaikoista kovaa mutta tervettä.
Sarja on Rantalan mielestä edelleen tasainen. Nyt hankitut pisteet ovat elintärkeitä myöhemmin syksyllä kun taistelu mestaruudesta kiihtyy.
– Nyt on pakko painaa. Jos sama asenne jätkillä säilyy, asiat menevät hyvin.
Positiivista on ollut, että vaikka pelejä on jälleen ollut kolme viikossa usemman viikon ajan, ei uusia loukkaantumisia ole tullut.
– Olemme saaneet ihan hyvin kierrätettyä pakkaa.