Rantala: Samoilla aseilla entistäkin paremmin

Tilanne ei jännittävämmäksi oikeastaan enää voi mennä. Ensimmäisessä osaottelussa HJK onnistui äärimmäisen hyvin paitsi taktisesti myös yksilötasolla. Schalke ei tätä osannut täysin odottaa.

2-0 -lukemat Helsingissä eivät vielä tietenkään ratkaise mitään, mutta jättävät lähtökohdat illan toiseen otteluun erittäin tasaisiksi. Schalke on edelleen ennakkosuosikki jatkoonmenijäksi, mutta mahdollisuudet siihen on edelleen myös HJK:lla. Kakkosvalmentaja Juho Rantala haluaa nähdä joukkueeltaan jopa edellistä parempaa suoritusta.

– Ylipäänsä lähtökohta meillä on se, että samoilla aseilla otteluun lähdetään, mutta niiden toteuttaminen pitää olla vielä ensimmäistäkin osa-ottelua parempi, Rantala tiivistää.

Vaikka Schalken valmennusjohto vakuutti ennen ensimmäistä osaottelua nähneensä neljä HJK:n peliä, tuli monet asiat saksalaisille yllätyksenä. Erityisesti juoksuvoimaisten ja taitavien hyökkäyspelaajien, muun muassa Teemu Pukin, Sebastian Sorsan ja Berat Sadikin, vastahyökkäysosaaminen. Siinä Schalken puolustuslinja jäi Helsingissä toiseksi.

– Olen aika varma, että he ovat ottaneet opiksi ensimmäisen osaottelun virheet, mutta uskon myös siihen, että pystymme haastamaan heidän puolustuksensa yhä, tuntevat he meidät paremmin tai ei.

– Pelin tärkein osa-alue tiivistyykin varmasti siihen, miten hyvin me pystymme voittamaan kaksinkamppailut.

Rantala vakuuttaa, että valmistautuminen on tehty yhtä hyvin kuin se on tehty koko kauden kaikissa tärkeissä otteluissa. Työtä on tehty olan takaa, ja nyt olisi mahdollisuus korjata työn hedelmät.

Kotijoukkue on valmennusjohdon papereissa vahvistunut ensimmäisestä osaottelusta.

– Heille on varmasti ollut tärkeää saada vasenjalkainen vasen puolustaja Fuchs mukaan. Myös oikealla Farfan on selkeä vahvistus Schalkelle, Rantala toteaa.

Laidoille Schalke on siis saamassa huomattavia vahvistuksia. Rantala kuitenkin on maltillisena.

– Se tarkoittaa tietenkin sitä, että keskustassa on pysyttävä erittäin tiiviinä ja maalin edusta on pidettävä
tiukasti kiinni.

FC Schalke 04 – HJK
To 25.8. klo 21.20
Veltins-Arena, Gelsenkirchen

MUISTA TÄMÄ:

YLE näyttää ottelun suorana TV2-kanavallaan sekä YLE Urheilun nettisivuilla. Lähetys alkaa jo klo 21.00