Kotitappio Åland Unitedille

HJK kärsi sunnuntaina kotikentällään 1–4-tappion Åland Unitedille.

Mimmi Nurmela - HJK Helsinki. Photo: © Mira Lönnqvist

Vierasjoukkue Åland United aloitti pelin vahvasti ja 8. minuutin kohdalla Sanni Ojanen puski pallon kulmapotkusta HJK- maaliin.

0–1-tilanteessa Åland loi edelleen hyvään tahtiin vaarallisia vastahyökkäyksiä, eikä HJK saanut omaa peliään kunnolla rullaamaan. Klubin parhaan paikan tasoitukseen sai Maaria Roth kulmapotkun jälkitilanteesta, mutta Jessica Kiviaho venyi hienoon torjuntaan.

Jakson lopussa Åland siirtyi 2–0-johtoon. Hyvin pelattu vastahyökkäys vapautti laidalta Aada Törrösen, jonka syöttö löysi maalin edestä Olivia Uleniuksen. Hänellä oli helppo työ laukoa läheltä Åland United 2-0- johtoon. Näin tauolle mentiin vierasjoukkueen kahden maalin johdossa.

Toiselle jaksolla kentälle astui sisuuntunut HJK ja heti toisen jakson alussa Klubi onnistui kavennuksessa. Emilia Kupsanen murtautui laidalta ja syöttö löysi maalin edestä Lilli Halttusen, jolle osuma oli kauden ensimmäinen.

1–2-tilanteessa Klubi otti pallonhallinnan itselleen selkeästi, mutta Åland United puolusti hyvin ja aivan huippuvaaralliset maalipaikat jäivät vähiin. Lähimpänä maalintekoa oli Lotta Lindström, jonka laukauksen lähietäisyydeltä Kiviaho kuitenkin torjui.

66. minuutin kohdalla Åland onnistui jälleen erikoistilanteesta, kun Anna Nurmi puski pallon HJK:n maaliin. Hetkeä myöhemmin Törrösen keskitys leijaili vielä takakulmaan ja Åland United siirtyi hetkessä jo 4–1-johtoon.

Pelin loppuajan vierasjoukkue keskittyi oman maalinsa puolustamiseen, eikä HJK:n hallinta tuottanut tulosta. Näin Åland United nappasi vierasvoiton maalein 4–1.

– Ihan alussa olimme hyvin pelissä mukana molempiin suuntiin. Mitä pidemmälle ensimmäinen jakso eteni, niin Åland United onnistui luomaan meille ongelmia puolustamisen suhteen, etenkin prässin suhteen. Toinen jakso oli meiltä ihan erinäköistä taistelua ja saimme aikaisen maalin siihen, joka oli hyvin pelattu tilanne, päävalmentaja Arttu Heinonen sanoo pelin jälkeen.

– Saimme maalin jälkeen hyvää painetta ja hyviä aihioita maalintekoon, mutta se ei riittänyt. Onnittelut Ålandille voitosta, Heinonen harmitteli pelin jälkeen.

HJK:n pelit jatkuvat ensi keskiviikkona, kun se kohtaa Suomen Cupin 5. kierroksen pelissä vieraskentällä JäPS:n.

– Pääsemme varmasti yhdessä tästä pettymyksestä yli ja katseet käännettään cupin peliin. Siihen lähdemme parantamaan peliämme jokaisella osa-alueella, Heinonen sanoi.

HJK – Åland United 1– 4 (0– 2)
8. 0–1 Sanni Ojanen
41. 0–2 Olivia Ulenius
46. 1–2 Lilli Halttunen
66. 1–3 Anna Nurmi
71. 1–4 Aada Törrönen

Kokoonpano
Annika Laihanen
Mimmi Nurmela
Joanna Tynnilä
Maaria Roth
Milja Kiviranta
Linda Nyman (68.Sonja HJillberg)
Laura Hillberg (45.Jenna Topra)
Helmi Raijas (45.Emilia Kupsanen)
Lilli Halttunen (81. Tea Heininen)
Lotta Lindström
Peppi Kontturi (65. Ria Karjalainen)