Sarjakakkonen PK-35 Vantaa liian vahva Klubille
Myyrmäen ISS-Stadionilla lauantaina käydyssä kamppailussa sarjassa toisena oleva PK-35 Vantaa oli liian vahva ja otti kotivoiton maalein 4–1 (1–0).
Klubilaisille ei jäänyt pelistä paljoa seliteltävää, sillä kotijoukkue oli tällä kertaa sen verran parempi. Varsinkin avausjaksolla klubilaiset olivat jyrän alla. Ainoastaan maalivahti Noora Matikaisen hyvä vire piti maaliluvut siedettävän.
Vaikka PK-35 Vantaa olisi hyvin voinut tehdä useammankin osuman, joukkueen avausmaali 23. minuutilla oli helppo. Ottelun parhaana palkittu Maiju Hirvonen pääsi viemään joukkueensa johtoon kulman jälkitilanteesta. Klubipuolustuksen purkupallon jälkeen Hirvonen pääsi ”sutaisemaan” pallon kohti Klubi-maalia. Monen pompun kautta ja katsojien ihmetykseksi peliväline löysikin tiensä vierasjoukkueen verkkoon.
PK-35 Vantaa pelasi hyvän pelin. Isokokoisella kentällä joukkue liikkui energisesti ja syötti järkevästi. Näin klubilaiset joutuivat juoksemaan niin vastustajien kuin pallonkin perässä. Vaikka HJK ei prässännyt kovinkaan korkealta klubilaisten linjojen välistä näytti löytyvän tilaa jatkuvasti. Ne harvat kerrat kun HJK sai pallon itselleen, se menetettiin pian kotijoukkueelle. Klubin syöttöpeli avausjaksolla oli suorastaan ankeaa.
Tauolla päävalmentaja Maria Virolainen teki peräti kolme vaihtoa; Annika Tossavainen korvasi Mari Peraston, Stephanie Rose Ulla Matikaisen ja Jessi Hietanen tuli Julia Säpin tilalle. Klubin peli paranikin toisella puoliajalla, vaikka kotijoukkue oli edelleen peliä hallitseva osapuoli.
Ottelu ratkesi 68. minuutilla, Sanna Huhtamon sai ajettiin ulos. Klubipuolustukselta tuli paha harhasyöttö, jonka seurauksena PK-hyökkääjä pääsi läpi. Huhtamo kaatoi vastustajan noin 20 metriä ennen maalia, eikä kun erotuomari Lina Lehtovaaralla ollut muuta vaihtoehtoa kuin näyttää punaista korttia.
2–0-osuma tuli jälleen kerran kulmapotkun jälkitilanteesta 73. minuutilla. Klubipuolustus ei onnistunut purkamaan palloa riittävän pitkälle. ”Paluupostissa” tullut pallo tuli maalivahdinalueen rajalla kotijoukkueen ulkomaalaisvahvistukselle Furtuna Velajille. Vaikka tämän lähellä oli kaksi Klubin puolustajaa, Albanian maajoukkuehyökkääjä onnistui viemään joukkueensa jo kahden maalin johtoon.
Sanna Saarisen iskemä 3–0-osuma tuli vastahyökkäyksestä, kun Klubi yritti saada kavennusta aikaan.
HJK:n jenkkivahvistus Stephanie Rose onnistuikin kaventamaan muutama minuutti Saarisen maalin jälkeen lukemiksi 3–1. Maali oli seurausta Rosen ja Vera Saastamoisen hyvästä yhteispelistä. Klubilaiset kannattajat varmasti toivovat, että tämä kaksikko voisi tehdä tuhojaan Suomen kentillä myös ensi kaudella.
Pitkästä loukkaantumisesta toipunut Eveliina Parikka viimeisteli vastahyökkäyksestä loppulukemiksi 4–1 lisäajaksi.
HJK kohtaa seuraavaksi ensi lauantaina Pallokissat Kuopiossa.
PK-35 Vantaa – HJK 4–1 (1–0)
23. 1–0 Maiju Hirvonen
73. 2–0 Furtuna Velaj
82. 3–0 Sanna Saarinen
86. 3–1 Stephanie Rose
90.+2 4–1 Eveliina Parikka
HJK:n avauskokoonpano:
Noora Matikainen; Ella Rinta-Filppula, Jennifer Ludemann, Sanna Huhtamo, Laura Hyvönen; Mari Perasto, Ulla Matikainen, Julia Säppi, Iida Muinonen, Heidi Paajonen; Vera Saastamoinen
Vaihtopelaajat:
Annika Tossavainen, Stephanie Rose, Petra Koivuvaara, Sanna Mäki, Jessi Hietanen, Minna Kallio
Vaihdot:
46′ Mari Perasto -> Annika Tossavainen
46′ Ulla Matikainen -> Stephanie Rose
46′ Julia Säppi -> Jessi Hietanen
76′ Laura Hyvönen -> Sanna Mäki
Veikkaustähdet:
*** Maiju Hirvonen, PK-35 Vantaa
** Sanna Saarinen, PK-35 Vantaa
* Heidi Kivelä, PK-35 Vantaa