Halme

Aapo Halme
Puolustaja

Sarjatilastot 2023:
Ottelut
0
Minuutit
0
Maalit
0
Syötöt
0
  • Syntymäpäivä: 22/05/1998
  • Ikä: 24 vuotta
  • Pituus: 193 cm
  • Kansalaisuus: Suomi

#6 Aapo Halme

Aapo Halme edustaa sinivalkoisia jo toistamiseen uransa aikana. Nykyinen sopimus sorvattiin kesällä 2022, ja Halmeen pitkä kontrahti pitää miehen Töölössä kauden 2024 loppuun. Pitkänhuiskea Halme on ensisijaiselta pelipaikaltaan keskuspuolustaja, mutta Englannin-vuosina tutuksi tuli myös keskikentän pohjapelaajan rooli. Halmeen vahvuudet ovat pallollisessa pelissä sekä ilmakamppailuissa.

Halmeen kasvattajaseura on espoolainen FC Honka, jonka riveissä toppari debytoi Veikkausliigassa kaudella 2014. Tuolloin juuri 16 vuotta täyttänyt Halme tuli vaihdosta kentälle voitokkaassa kamppailussa Rovaniemen Palloseuraa vastaan.

Halme on ollut eri ikäkausimaajoukkueiden vakiokävijä jo U15-ikäluokasta lähtien, ja lupaava toppari kiinnitettiin tammikuussa 2015 Klubiin peräti kolmen vuoden sopimuksella. Ensimmäinen HJK-kausi kului pääsääntöisesti HJK Klubi 04:n matkassa Kakkosessa, mutta lukuisat edustusjoukkueen loukkaantumiset avasivat oven kahteen Veikkausliiga-otteluun jo syksyllä 2015.

Tammikuussa 2016 HJK ja Halme pidensivät alun perin kauden 2017 loppuun kestävää sopimusta vuodella. Kautta voi pitää Halmeen läpimurtona, vaikka otteluita kertyikin lopulta ainoastaan 14 kappaletta. Myös seuraavalla kaudella minuutit olivat välillä tiukassa, kun kauden aikana 19 vuotta täyttänyt Halme taisteli minuuteista Ville Jalaston, Hannu Patrosen ja Faith Obilorin kaltaisten nimimiesten kanssa.

Halme pelasi kolmen HJK-kautensa aikana ainoastaan 29 ottelua, mutta nuoren miehen rauhallisuus ja pallovarmuus tekivät jo tuolloin vaikutuksen HJK-kannattajiin. Nämä ominaisuudet tekivät selvästi vaikutuksen moniin muihinkin, sillä Halme myytiin kauden 2017 jälkeen Pohjois-Englantiin, toisella sarjatasolla pelanneeseen Leeds Unitediin.

Leedsissä Halme pääsi legendaarisen Marcelo Bielsan oppiin, ja nuorukainen nousi joukkueensa pelaavaan kokoonpanoon loppuvuodesta 2018. Halme oli kokoonpanossa debyyttikaudellaan 14 kertaa, mutta minuutteja kertyi ainoastaan neljässä. Lisäksi toppari esiintyi mallikkaasti yhdessä FA Cupin ottelussa, kun Halme kiskaisi Leedsin tasoituksen Queens Park Rangersia vastaan.

Kesällä 2019 vaihtoi Leedsin maisemat noin 30 kilometrin päässä sijaitsevaan Barnsleyhin, joka pelasi Leedsin tavoin Englannin toiseksi korkeimmalla tasolla, Championshipissä. Siirto oli ainakin peliajan puolesta onnistunut, kun Halme pelasi 32 ottelua, joista 26 avauskokoonpanossa. Pelipaikka vaihteli topparin ja keskikentän pohjan välillä, ja maalejakin syntyi neljä kappaletta. Lisäksi Pikkuhuuhkajien runkopelaajiin kuulunut Halme kantoi kapteeninnauhaa alle 21-vuotiaiden EM-karsinnoissa.

Kausi oli Barnsleylle haastava, ja tippuminen sarjaporrasta alemmas oli hiuskarvan varassa: Joukkue majaili sarjan viimeisenä vielä ennen kahta viimeistä kierrosta, mutta viimeisten otteluiden voitot nostivat Barnsleyn kuiville yhden pisteen marginaalilla. Halme jatkoi siis pelejään samalla sarjatasolla myös seuraavalla kaudella, mutta minuutit jäivät vain murto-osaan uuden päävalmentajan Valérien Ismaëlin alaisuudessa.

Kausi 2021–22 jäi lopulta Halmeen viimeiseksi Englannissa – ainakin toistaiseksi. Alkukausi vaikutti lupaavalta Halmeen oltua kokoonpanossa kaikissa kauden ensimmäisissä kahdeksassa ottelussa, mutta loukkaantumiset vesittivät loppukauden kokonaan.

Heinäkuussa 2022 HJK tiedotti mieluisasta paluumuuttajasta, kun Halme palasi Töölöön 2,5-vuotisella sopimuksella. Halme kuntoutti vielä vanhaa vammaansa, joten pelejä ei kertynyt loppukauden aikana kuin viisi: kaksi Veikkausliigassa ja kolme Eurooppa-liigassa.

Uran tilastot (tilanne 31.1.2023):
Championship (Englannin toinen sarjataso): 59 ottelua, 4 maalia
Veikkausliiga: 32 ottelua, 2 maalia
Kakkonen: 15 ottelua, 1 maali

Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkue: 19 ottelua
Suomen poikamaajoukkueet: 44 ottelua, 3 maalia