TU18: Suomelle voitto Englannin koulujoukkueesta Lila Räihälän maalilla
Ensimmäinen puoliaika oli maalitilanteiden osalta Suomelta ja Englannin koulujoukkueelta tasaista vääntöä. Vieraat hallitsivat kuitenkin pelitapahtumia hienoisesti ja pitivät palloa ahkerammin. Maalitilanteet jäivät muutamiin kaukolaukauksiin ja erikoistilantesiin. Vaarallisiksi niitä ei voinut kutsua. Suomen puolustus toimi erinomaisesti.
Suomen parhaat tilanteet osuivat ensimmäisen puoliajan loppuun. Yksi kulmapotku ja 2-3 nopeaa hyökkäystä eivät kuitenkaan tuottaneet toivottua tulosta. Avopaikkoja ei ensimmäisellä 45. minuutilla siunaantunut kummallekaan pelin ollessa tarkkaa ja tasaista vääntöä.
Toiselle puoliajalle mentäessä molemmat joukkueet tekivät vaihtoja. Suomi uudisti kokoonpanoaan kerralla kuuden pelaajan voimin. Tämän seurauksena peli avautui ja tilanteita alkoi syntyä enemmän. Suomi hallitsi puoliajan ensimmäistä 15 minuuttia selkeästi. Tähän mahtui sarja kulmia ja muutama hyvä, nopea hyökkäys.
Pian painostus palkittiin. Vaihdosta sisään tullut Mira Kurtti puski hyvin kulmasta. Maalivahdin torjunnasta tulleen irtopallon sisään iskiLila Räihälä ottelun 59. minuutilla. Tuloksena pelin ensimmäinen ja ainut maali.
-Maali tuli erittäin hyvään väliin ja ansaitsimme sen pelitapahtumien varjolla ehdottomasti, kertoi valmentaja Jarmo Matikainen.
Tämän jälkeen ote siirtyi hienokseltaan vastustajille. Viimeiset 10-15 minuuttia oli selkeää englantilaisten painostusta. Tasoitus oli lähimpänä 15 minuuttia ennen loppua kun vieraiden kääntölaukaus pamahti Suomen maalin ylärimaan. Numerot taululla eivät kuitenkaan muuttuneet.
-Keskikenttä Mira Katajamäen johdolla oli erittäin hyvä ja johti otteitamme mallikkaasti. Peli pyöri paljon keskikentällä ja onnistuimme siellä hyvin. Pirteästi esiintyi myös kärjessä pelannut kapteenimme Lili Räihälä, joka kirjautti itselleen myös maalin.
Olosuhteet Tallinnassa olivat oivat. Ottelu saatiin viedä läpi auringon paisteessa.
Suomen TU18-maajoukkue jatkaa valmistautumistaan syksyn EM-karsintaan.
Suomi-English Collages 1-0 (0-0)
59. Lila Räihälä 1-0
Suomen kokoonpano:
Emilia Österberg, TiPS > 46. Veera Kaarela, Ilves
Anna Eld, PK-35 > 46. Meeri Tervo, FC Honka
Ella Rinta-Filppula, HJK
Paula Alajuuma, KPV > 46. Mira Kurtti, TiPS
Paula Kantelinen, HJK
Mira Katajamäki, FC Honka
Ronja Forslund, FC United > 46. Lotta Peitsi, HJK
Anna Lindfors, HJK > 46. Nea-Stina Liljedahl, HJK
Ebba Sandell, FC United
Hanna Onufriew, TiPS > 46. Ida Sundsten, FC United
Lila Räihälä, HJK